Rollaattori vai kyynärsauvat

 Kumpi on parempi apuväline liikkumiseen, rollaattori vai kyynärsauvat? Tästä olen nähnyt väittelyitä facebookin ryhmäpalstoilla ja myös asiakkaat tätä pohtivat. Tässä blogitekstissä käsittelenkin rollaattoria ja kyynärsauvoja liikkumisen apuvälineinä yleisesti sekä oman työkokemukseni kautta. 

Liikkumisen apuvälineen arvioinnista

Tein 3 vuotta sitten töitä fysioterapeuttina eräällä kuntoutusosastolla. Apuvälinetarvetta arvioitiin yksilöllisesti kunkin asiakkaan kohdalla. Olin mukana lääkärin kierrolla, jolloin keskustelimme yhdessä aiheesta lääkärin, sairaanhoitajan ja joskus myös ylilääkärin kanssa. Apuvälineen valinta ja käytön ohjaus ei aina ole niin yksinkertaista. Tuohon aikaan, kun olin vastavalmistunut fysioterapeutti, kokeneiden kollegoiden tuki oli tärkeää ja sain paljon oppia/neuvoja muilta fysioterapeuteilta ja kuntohoitajilta. 

Apuvälineen käytön on tarkoitus ehkäistä ontumista sekä kipua lisäävää liikemallia kävellessä. Apuvälineen on tarkoitus mahdollistaa mahdollisimman itsenäinen arki ja selviytyminen päivittäisistä toiminnoista. Apuvälinettä tulisi käyttää vain silloin, kun se on tarpeellinen.

Rollaattori apuvälineenä

Rollaattoriin, jota kutsutaan myös kävelytelineeksi, liittyy usein ennakkoluuloja ja ajatuksia vanhenemisesta. Rollaattorin käyttöönottoa vältellään ja joskus jopa kohtalokkain seurauksin. 

Nykypäivänä rollaattori valikoima on hyvin laaja ja visuaalinen. Apuvälinemarkkinoilla rollaattoria on kehitetty paljon. Pitkälle on tultu siitä Eslan ensimmäisestä potkukelkasta, joka kehitettiin Ruotsissa 80-luvulla. 

Tätä ensimmäistä rollaattoria eli puista Esla kävelykelkkaa olen aikoinaan käyttänyt kuntoutustyössä. Kyseinen apuväline otettiin käyttöön muistisairaalla rouvalla, jonka ranne ja olkapää olivat murtuneet. Asiakas ei yhdellä kädellä saanut tarpeeksi tukea tasapainoon rollaattorista/kyynärsauvasta, mutta puisen kävelykelkan kanssa liikkuminen saatiin aloitettua. 

Kyseinen kelkka oli ollut kukkatelineenä osaston käytävällä pitkään, mutta sitä kokenut kuntohoitaja minua vinkkasi kokeilemaan. Ja näin asiakas saatiin liikkeelle ja kävely alkoi taas sujua pikkuhiljaa. Kelkan kanssa kääntyminen ei onnistunut ilman apua, mutta suoraan liikkuminen sujui hyvin. Aloitimme lyhyistä kävelymatkoista. Myöhemmin asiakas käytti rollaattoria ja lopulta kuntoutui ilman apuvälineitä liikkuvaksi. Hän asui omakotitalossa, jossa oli portaita, jonka vuoksi ilman apuvälineitä liikkuminen tai vähintään kyynärsauvojen käyttö oli kotiuttamisen ehtona.

Rollaattorin voi saada lainaksi paikallisesta apuvälinekeskuksesta jos lääkinnälliset kriteerit täyttyvät. Valtakunnallisessa apuvälineiden luovutusperusteet oppaassa sanotaan seuraavaa: 

  • Kävelyteline voidaan luovuttaa lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineenä, kun liikkuminen sairauden tai vamman seurauksena on alentuneen toimintakyvyn vuoksi ilman tukea oleellisesti alentunut. 
  • Kevyemmistä apuvälinevaihtoehdoista ei ole riitävästi apua (sauvat, keppi).
  • Kävelyteline lisää asiakkaan itsenäistä suoriutumista kotona ja/tai kodin ulkopuolella.

Rollaattorin kanssa kävellessä, jäävät pois ylävartalon kierrot. Luonnollisesti kävellessä ylävartalosta tulee käsistä myötäliikkeet alaraajoille sekä ylävartalon kierto. Erityisesti rollaattorikävelijän tulisi harjoittaa ylävartalon kiertoja ja venyttelyä, jotta ylävartalo ei pääse jumittumaan. 

Rollaattori karkaa helposti liian kauas ja kävelystä tulee etukumaraa. Onkin tärkeää muistaa, että rollaattori pysyy lähellä vartaloa liikkuessa. Nykypäivänä rollaattorit ovat kevyitä työntää, mutta jos lihaskunto on heikko, saattaa rollaattori aiheuttaa kuormitusta heikkoon lantionpohjaan. Lantionpohjan harjoittelu rollaattorin käyttäjillä on myös tärkeä huomioida.

Rollaattori vai kyynärsauvat

Kyynärsauvat apuvälineenä

 Kyynärsauvojen tarpeen arviointi ja valinta tapahtuvat useimmiten muualla kuin tulevassa käyttöympäristössä. Kyynärsauvoilla liikkuminen haastaa tasapainoa.  Apuvälineitä kokeiltaessa ja testattaessa on tärkeää harjoitella liikkumista erilaisilla alustoilla, erilaisissa tiloissa ja eri toiminnoissa, kuten istuutuessa ja seisomaan noustessa. Vaikka tasapaino olisi riittävän hyvä kyynärsauvojen käyttöön voi yläraajojen kipu/murtumat/toimintarajoitteet estää niiden käytön. 

Kyynärsauvoilla pääsee liikkumaan portaita. Jos asiakkaalla on portaita kotona/omassa elinympäristössä, tulee niissä kävelyä harjoitella kyynärsauvojen kanssa. Käytin ohjatessa muistisääntönä lausetta ”kipeä alaraaja on aina alemmalla askelmalla”. Portaita ylös kävellessä tuodaan terve alaraaja ensin askelmalle sauvojen kanssa. Portaita alas mentäessä tuodaan ensin kipeä alaraaja alemmalle askelmalle sauvojen kanssa.

Kyynärsauvoilla kävellessä on muutama eri tyylivaihtoehto. Kaksipiste kävelyssä tuodaan sauvat ja kipeä jalka parina ja astutaan terveellä ”ohi”, nelipiste kävelyssä tuodaan vastakkainen ylä- ja alaraaja parina eteenpäin. Yhtä kyynärsauvaa käytettäessä, tuodaan kyynärsauva kipeän jalan vastakkaiselle puolelle. Välillä tv-ohjelmissa näkee, että keppi/kyynärsauva on tuotu samalla puolelle kehoa kipeän alarajaan kanssa, jolloin jalka ja keppi liikkuvat parina. Tämä ei tue kävelyn luonnollista liikemallia ja saattaa aiheuttaa lisää kipua.

Tein aikoinaan kotikäyntiä kotihoidon fysioterapeuttina asiakkaan luona, jolle oli tehty tekonivelleikkaus lonkkaan. Kyseinen asiakas oli keksinyt rakentaa kyynärsauvatelineen. Näitä telineitä oli kolme: yksi makuuhuoneessa, yksi keittiössä ja yksi olohuoneessa. Telineessä kyynärsauvat pysyivät pystyssä, eikä niitä tarvinnut kurkotella lattialta. Ja kyseisestä asiakkaalta oli siis kurkottelu kielletty lonkkaleikkauksen vuoksi.

Rollaattori vai kyynärsauvat – pohdintaa

Kyynärsauvat ovat kevyempi ja haastavampi vaihtoehto rollaattorille. Jos tasapaino on riittävä kyynärsauvoille, kannattaa kyynärsauvat valita ennen rollaattoria.  Rollaattoria käytettäessä yläraajojen kuormitusta ei tule yhtä paljon, kuin kyynärsauvojen kanssa. Esimerkiksi reumaatikoilla rollaattori saattaa olla parempi vaihtoehto kuin kyynärsauvat, vaikka tasapaino olisi riittävä kyynärsauvojen käyttöön. Rollaattorin kanssa liikkuessa voi tarvittaessa istahtaa rolllaattorissa olevalle tasolle. 

Rollaattorin ja kyynärsauvojen lisäksi on olemassa vielä lisää vaihtoehtoja, jos kumpikaan kävelyn näistä ei sovellu juuri sinulle. Pyydä fysioterapeutin ohjausta apuvälineen tarpeen arvioinnissa sekä sen käytössä ja valinnassa.

Marjut Niska